Lämmityksen suunnittelu
Elämänrytmiin ja rakennukseen sopivin lämmitys
Lämmitystapojen valintaan vaikuttavat toki itse kiinteistö, rakennuspaikka sekä viranomaisten asettamat rajoitteet ja mahdollisuudet. Kuitenkin myös rakennuksen käyttäjien toiveet lämmityksen suhteen ovat merkittävässä roolissa lämmityksen suunnittelussa. Esimerkiksi sillä arvostetaanko eniten alhaisia käyttökustannuksia, vai ympäristöystävällisyyttä tai onko alkuinvestoinnin suurudella minkälainen merkitys ohjaavat paljon lämmitystavan valintaa. Suunnittelemme ja asennamme kaikenlaiset lämmitystavat. Lämmityslaitteistamme löytyy esimerkiksi niin maalämpöpumput, lämpökattilat, lämminvesivaraajat, lämmön talteenottolaiteet kuin aurinkolämmitys. Kun mietit tilanteeseesi sopivinta lämmitysratkaisua, auttavat ammattilaisemme valitsemaan ja suunnittelemaan parhaan mahdollisen ratkaisun.
Säästä energiaa ja rahaa huolellisella lämmityksen suunnittelulla
Lämmityksen suunnittelu on taloudellisesti kannattavaa niin uudisrakennuksen kuin vanhemman rakennuksen kohdalla. Uudisrakennuksen lämpöä suunnitellessa on hyvä huomioida, että lämmitystavan muuttaminen myöhemmin saattaa koitua kalliiksi ja hankalaksi. Toisaalta kehittyneet ja uudet lämmitystavat mahdollistavat, että myös vanhemman rakennuksen lämmitys voidaan muuttaa energiatehokkaammaksi, esimerkiksi yhdistelemällä eri lämmitysratkaisuja. Usein sovittamalla eri lämmitystavat yhteen on mahdollista saavuttaa energiatehokkain ja samalla käyttökustannuksiltaan alhaisin lämmitysratkaisu – olipa kyseessä sitten uudisrakennus tai jo vanhempi rakennus.
Esimerkkejä lämmityssuunnitelmista
- lämpöjohto- ja lämpökeskussuunnitelmat – eri lämmitysmuodoille vaihtoehtoratkaisut asiakkaan tarpeen ja käytön mukaan
- kaluste-, laite- ja kaivopiirrokset
- kytkentäkaaviot
- soveltuvien laitteiden valinta (teho, kapasiteetti)
- jäähdytysjärjestelmät
- lämmön talteenottojärjestelmät
Suunnittelu ja urakointi yhdestä paikasta
Hanki lämmityksen suunnittelu ja lämmitysjärjestelmän asennus kätevästi yhden katon alta. Toteutamme lämmitysurakat suunnitelmien mukaisesti ja sovitussa aikataulussa. Huolehdimme aina, että lopputulos on huolellisesti tehty ja siistin näköinen.